sunnuntai 18. joulukuuta 2011

kuvia ja kertomuksia

On taas mennyt pitkä aika etten ole "muistanut" bloginpäivitystä. Tosi on se, että koulussa menee paljon aikaa ja harrastukset ovat olleet tauolla talven tultua, mutta asiaan on tullut muutos! Agilityharrastuksemme jatkuu koko talven yli, koulutusyrityksen ansiosta, joka saikin kuin saikin (VIHDOIN!) vuokrattua hallin. Ensimämiset treenit meillä olikin siellä viikko sitten.

Treeneissä harjoittelimme hyppytekniikoita. Kouluttajat olivat käyneet Vappu Alatalon koulutuksessa. Itse olen paljon kuullut, lukenut ja miettinyt tuota hyppytekniikka treeniä, mutta olen päättänyt jättää sen siihen miettimiseen, etten mene väärillä tekniikoilla säheltämään ja laita koiraa jumiin.

Siru meni hienosti. Huomaa, että se on hieman epävarma lähtemään ihan täysin yksin etenemään. Minua pitää kytistellä=rimat tippuvat... Siru kyllä tuntui älyävän jutun juonen ja eiköhän hyppytekniikka ala parantumaan, säännöllisillä "pompputreeneillä" :)

Nemo on kasvanut hurjasti, sirusta jo ohi. Painoa on herralla n.30kg ja säkä n. 64cm.

Nemo on erittäin taistelutahtoinen ja leikkimielinen. Älyä sillä kanssa on, mitä se hyödyntää myös pahuuteen.

Nemon ensimmäiset viralliset näyttelyt ovatkin 2012 tamminäyttelyt. Pojalla on hieno rakenne ja upeat liikkeen, tiettyä pentumaisuutta vielä löytyy (tottakai) ja laiha on kuin mikä... lihotuskuurilla on tällä hetkelläkin, mutta ei tuohon energiapakkaukseen oikein mitään tartu. Siru on menossa myös tamminäyttelyyn "puolikarvassa" mutta toivottavasti sieltä se viimeinen serti irtoaisi :)

Loppuun vielä muutama syksyinen kuva Sirusta ja Nemosta














Hyvää Joulua ja Uuttavuotta 2012!

tiistai 16. elokuuta 2011

Mitäs muutakaan....

Kuin päivittelyä.

Ollaan sirun kanssa nyt kisattu muutamissa starteissa. 5.8 Oulun iltakisoissa saimme ensimmäisen LUVA-nollan ajalla -21.20. Oltiin tällä suorituksella toisia, häviten vain 10 sekunnin sadasosaa kärkikoirakolle.

Sitten oli nuorten SM-kisat. Karsintaradalla tuli 15 ja rata oli melko karmea, mutta ollen vain toinen koirakko, joka alitti ihanneajan, joten olimme toisia.
Finaaliradalla sitten napsahti hylky, mutta perjantain LUVA kyllä piristi silti mieltä kummasti!

Nemon kanssa ollaan tokoiltu vähän aikaisempaa vähempää. Kurssi loppui, joten itsenäistä treenausta, mutta kun omistajalla on treeni-into "tauolla" niin voi voi...

Kyllä me tässä aletaan treenaamaan ja 28.8 lähdetään lampureitten erkkariin. Jos siellä tulis sitten showmenestystä!!

-Riia ja karvalapset

keskiviikko 27. heinäkuuta 2011

Päivittelyä

On taas ollu pitkä tauko, kun en ole jaksanut blogia päivitellä. Aika ei vain tahdo riittää ja se, että jaksaisi alkaa kirjoittamaan...

Kuitenkin ajattelin nyt muutaman sanan tänne postailla :)

Nemo on kasvanut huimaa vauhtia. Painoa on pojalla 25kg ja säkä n.60cm, eli Sirusta on korkeuden osalta menty jo ohi. Käytiin kuuden kerran tokokurssi ja Nemo on edistynyt harppauksin. Todella kuuliainen ja paljon osaava 6kk ikäinen pentu. Tietty ruokaa kun on niin Nemo varmaan hakisi kuun taivaalta...:D

Sirun kanssa ollaan treenailtu agilityä ja spontaaneja lyhyitä tokotreenejä. Agilitykisoissa ollaan saatu tuloksia, eikä pelkkiä hylkyjä. Olen ollut tosi tyytyväinen siruun, koirahan menee nimittäin sinne minne ohjaan ja kun ohjaus on pielessä, niin ei voi olettaakkaan, että niitä nousunollia kovin helpolla tulisi. Mutta hyvillä kisakokemuksilla mennään ja noustaan kun on meidän aika nousta.

Elli ja Lola ovat viettäneet kesää. Lola on tehnyt lempipuuhaansa, eli frisbeen noutamista ja Elli on pötkötellyt aurinkoa ottamassa (ja lihonnut muutaman ylimääräisen kilon)

Kesän "loppuhuipennus" tapahtuu 6.8 Nuorten sm-kisoissa, jonne olen sirun kanssa menossa.

Olemme myöskin menossa 28.8 pidettävään lampureiden erikoisnäyttelyyn Nemon ja Sirun kanssa. Siru on ilmotettu kaljuluokkaan ja Nemo ihkaensimäisiin näytelmiin pentuluokkaan :)

Näihin tunnelmiin Riia ja koirat

lauantai 18. kesäkuuta 2011

Liitovideota pukkaa,,,

Möllikisat 1lk sij.1

Möllikisat Pro-luokka ei.sij Lähtömerkin vois sitten seuraavalla kerralla oottaa...:D

Siru viralliset (kontakti ja kaksi rimaa)

Nemon kanssa ollaan alotettu tokon alkeiskurssi ja nappula on ikäisekseen oikein hyvä :) Väsy tulee vielä aika äkkiä mutta innokas tekijä on kuitenkin.

tiistai 10. toukokuuta 2011

Tokoa ja Agilittoa

Eilissäpäivänä käytiin toko- ja agikurssilla. Kummatkin meni ihan yli odotusten.

Tokossa koiralla oli juuri sopiva vire ja koira toimi erittäin hyvin. Joten ehkäpä me aletaan kehittymään :D

Agilityssä mentiin tälläistä rataa Ratapiirros by Henna R

Koira meni nopeasti ja tarkasti. Oma ohjaus oli opettajan mukaan mun parasta ja koiraa kehui :)

Keinulta hyppy-putki kohta oli aivan järjettömän hieno, meillä on ollut yleensä ongelmana lähetys oikeaan päähän putkea ja tällä kertaa se meni aivan nappiin! Koira kääntyi, kun flippasin? sen ja lukitsi putken.

Siitä olikin sitten kiire persjättöön pussille, kerkesin ja koira ohjautui tosi hyvin. puomin jälkeen ennakoiva valssi hypylle, koira putkeen ja samalta hypyltä niisto, Sirulla oli tosi pienet ja hyvät käännökset. Kepitteli hienosti ja loppurata oli kanssa mallikasta :)

keskiviikko 6. huhtikuuta 2011

Päivittelyä

Tässä on nyt taas mennyt monta viikkoa, kun en ole kerennyt/jaksanut käydä tänne kirjoittelemassa, jotenka...

Alotetaan hallivuoroista.
Nemolla on mennyt hienosti hallilla, poikaa ei enää ollenkaan pelota siellä ja se on oikeestaan siitä ihan mukava paikka :)

Sitten agilitystä

Käytiin sirun kanssa korkkaamassa KESÄkausi alkuun Rumarakin mukavalla ja haastavalla Kick start radalla :) Oli kyllä mukavaa! Rata oli 3-lk tasoa, joten onneksi taitavien opettajien avulla, se tunnosti loppujen lopuksi, aika helpolta :) Ja ei voi sinusta muuta sanoa, kun että "älyttömän hieno tyttö!". Kepit oli ihan älyttömän nopeat, kontaktit hyvät ja pumin meni kanssa hujauksessa :) Meillä onkin nyt perjantaina toinen treenikerta, joten yritän muistaa sen postailla tänne!

myös eläinlääkäri-asiaa...

Aateltiin käyttää sirua eläinlääkärissä, verisen vuodon takia, koska se oli kestänyt jo 10vk tauotta synnytyksestä. Voinissa sirulla ei ollut/ei ole mitään vikaa, päin vastoin, energiaa on kyllä!
Eläinlääkäri sanoi, että varotoimenpiteenä laitetaan antibioottikuurille, joten meidän mikkelin agilitykisat meni sitten siinä...Tietty kaikista tärkeintä on saada koira kuntoon!
Kuitenkin kysyin eläinlääkäriltä, että saako sen kanssa käydä treeneissä, niin vastaus oli että "koiran voinnin mukaan".
Sirun vointi, niinkuin jo mainitsin siis on tosi erinomainen!

Nemovaavikin alkaa kasvaa. Painoa oli viikko sitten 8.5kg, joten eiköhän se ala siinä 9.5kg paikkeilla olla. Viikon päästä ovatkin sitten ensimmäiset rokotukset. Näihin tunnelmiin

Riia ja Koirat :)

maanantai 21. maaliskuuta 2011

Agilityä

Käytiin tänään ottamassa agilityä Rosan kanssa paavolassa.

Otettiin pientä hyppykuviota jossa lopussa putki ja kepit. Siru meni hienosti ja nopsasti, yhdesti tiputti riman, jotka oli kylläkin 40cm:ssä

Ainut mikä nyt harmittaa/tulee jännittämään kisoissa on kepit. Pujottelee hienosti, mutta ei hae enää niin hyvin kuin pentuja ennen, ei myöskään ole enää niin varma...:(

Nooh...Keppitoistoja paljon, eiköhän se siitä.

Nemosta vähäsen...

Nemonappula kasvaa ja kasvaa. Hallilla ollaan kahdesti käyty reippaan pojun kanssa :)

Nemo on tosi kiva pentu, koska se ottaa hyvin kontaktia, joten nyt kun sitä ylläpitää ja kehuu siitä, niin sitä ei sille tarvitse kouluttaa, toisin kuin sirulle...

Meillä osataan jo istua ja vielä "ohjauksen" avulla mennä maahan. Harjotellaan luoksetuloja, ei siis niitä tokojuttuja vaan sellasia, että pentu tulee luokse lenkillä irti ollessaan.

Loppuun vielä kuva nemosta ja sirusta. Kuvat todistavat, että omena ei ole kyllä kauas puusta pudonnut :P

torstai 10. maaliskuuta 2011

Pihatokoa

Otettiin taas tässä sirun kanssa pikaiset tokotreenit. Koira teki hyvällä vireellä, kaikki oli nopeaa ja "säpsäkkää". Ainut mihin tänään toivoin parannusta oli noutokapulan palautus, koska ravasi ja sitten se inhottavin...Missä oli katsekontakti? Nooh...Treeniä, treeniä..ja vieläkerran TREENIÄ!

Nemon ja Sirun kanssa ollaan käyty pieniä "lenkkejä". Pikk-elukka osaa kävellä jo hihnassa ja irtipäästyään juoksee kuin tuulispää, jos pennusta voi edes niin sanoa...:D Tosiaan nää "lenkit" on tosi lyhyitä ja sillonkin kannan nemoa aika paljon. Lähinnä tarkoitus on opetella hihnassa kävelyä ja vapaana olemista :)

Pennut on tosiaan jo 7.5vk...Enää 7 päivää niin pienet tassut lähtee meiltä tassuttelemasta :( Onneksi Nemo jää meille!

tiistai 8. maaliskuuta 2011

Ensimmäinen halli

Nemo, pikkupoika tänään 7 viikon iässä kävi ensimmäistä kertaa pallohallilla.

Aluksi poikaa vähän jännitti, kuitenkin ruoka maistui ja muutaman maahanmenonkin se teki.
Kannoin poikaa vähän aina eripuolelle hallia ja laitoin "juoksemaan". Alussa Nemo vähän vikisi ja oli peloissaan, mutta ennen, kun lähettiin niin innostui jo leikkimään lelulla ja häntä nousi ylös :)

Jo kerkes muutama nainen tulla valittaa "ootko sää rokottanu sitä?"...Joo en ole seitenviikkosta rokottanu...Ja sitten ne oli silleen "ookko sää hullu, entä jos sille tulee jotain?"

Kyllähän noi naiset mut sitten tunnistikin. "eikö sulla oo se vanhaenglanninlammaskoira". Kerroin että, joo on ja tämä Nemo on sen pentu...Sitäpä ne vasta kahtokin oudosti..:D

Nooh...minä menin sinne treenaamaan mun pikkupennun kanssa ja ensviikolla mennään uudestaan :P

Vielä maininta sunnuntaista.

Siru kävi ensimmäistä kertaa jupksujen, kantoajan ja pentujenhoidon jälkeen agilityä ottamassa. KSTK oli järjestäny mölliagilityn.

Siru muisti kaiken, vauhtia oli. Ainut oli, että Siru kummallakin kerralla juoksi puomin ohi ja oli sitten silleen "oho...siinä olikin este..." Joten viisi virhettä siitä ja 3.sija :)

Tosi tyytyväinen olin tuohon koiraan n. 6kk treenitauon jälkeen :P Ei tiputtanut tokalla radalla ees rimoja...

Mutta näihin ajatuksiin ja tunnelmiin. Allekirjoittaja kuittaa!